Järvenpää vuonna 1975
Suurin osa työpaikoista, lähes 44%, oli 1970-luvun puolivälissä metalliteollisuudessa. Erilaisia tehtaita kaupungissa oli vuonna 1975 34 kpl ja niissä oli töissä 2595 henkilöä. Alan suurimpia työnantajia olivat Wärtsilän konepaja ja Järvenpään Emali. Vuonna 1976 Järvenpäässä toimi kaiken kaikkiaan 414 erilaista yritystä.
Järvenpään kouluja on leimannut usein sen historian aikana pienuus. Väestökasvu on ollut kaupungissa niin voimakasta, että moni uusi koulu on jo valmistuessaan osoittautunut liian pieneksi. Keväällä 1976 Järvenpäässä oli kouluja 8 kpl. Kouluissa oli 1848 oppilasta ja 85 opettajaa. Vuonna 1976 Järvenpää siirtyi vanhasta kansakoulujärjestelmästä nykyiseen peruskoulujärjestelmään.
Järvenpään ensimmäinen kaupungin perustama Puistolan päiväkoti, tai lasten tarha kuten sitä ennen kutsuttiin, avattiin 1971. Puistolan päiväkoti toimii edelleen. Sitä ennen kaupungissa oli toiminut vuonna 1953 perustettu setlementti Louhelan päiväkoti. Vuosikymmenen lopussa päiväkoteja oli jo 7 kpl.
Keski-Uudenmaan kunnalliset museot
Hyvinkään kaupunginmuseo, Järvenpään taidemuseo, Keravan museo, Mäntsälän museotoimi, Nurmijärven museo ja Tuusulan museo.
Sivuston toteutus: BigVision | Kuvitus: Päivi Arenius | Hosted by Planeetta