Keravasta tuli kaupunki uudenvuodenyönä 1970. Tuusulasta 1924 irtautuneesta kauppalasta oli kasvanut huomattava teollinen ja kaupallinen keskus. Kaupunginjohtajana toimi koko 1970-luvun ajan Yrjö Ahomaa. Kaupungin ensimmäisellä vuosikymmenellä väkiluku kasvoi 14 348:sta miltei 10 000:lla vuoteen 1980 mennessä.

Pääkaupungin läheisyydessä radan varressa sijaitseva Kerava oli otollinen muuttokohde, johon vuonna 1974 saatiin jopa 3 370 uutta asukasta. Muuttoliike Keravalle oli vilkasta erityisesti Helsingistä ja Vantaalta, mutta myös lähikunnista muutettiin tai niihin lähdettiin. Kaikkialta Suomesta, Lappia myöten, oli muuttajia sekä poismuuttajia.

Keravan kauppalan elinkeinorakenne oli teollisuusvaltainen aina vuoteen 1970 saakka, teollisuus antoi toimeentulon miltei puolelle Keravan väestöstä. 1970-luvun kuluessa tehdasteollisuudessa työskentelevien osuus laski neljännekseen työssä käyvästä väestöstä. Samanaikaisesti palvelualoista tuli keravalaisten pääelinkeino.

Teollisuus tarjosi työpaikan 1970 edelleen kuitenkin 2 393:lle henkilölle ja teollisuusyrityksiä paikkakunnalla oli kaikkiaan 31. Kaupunkikauden alulla Keravalle kehittyi pääasiassa uutta metalliteollisuutta, mm. Metos-ryhmän suurkeittiötuotantoa ja Kiitoketju Oy:n vetoketjutuotantoa. Keravalle valtakunnallista ja kansainvälistäkin mainetta tuoneista puuteollisuusalan yrityksistä jatkoi 1970-luvulla edelleen toimintaansa Stockmannin omistama huonekaluja valmistava Keravan Puusepäntehdas. Huomattavaa valaisintuotantoa teki 1930-luvun lopulla Keravalle muuttanut Stockmannin omistama Orno Metallitehdas. Orno valmisti sotien jälkeen sisustusvalaisimia suomalaisiin koteihin, mutta valaisi myös julkisia tiloja sairaaloista hotelleihin, kouluihin ja kirkkoihin ympäri Suomen. Ornon ulkomaanvienti kasvoi voimakkaasti 1960-luvun kuluessa. Valaisimia vietiin peräti 18 maahan, ja 1960-luvulta lähtien erityisesti Neuvostoliiton suuriin rakennuskohteisiin.

Savion kumitehtaan tarjoamat teolliset työpaikat putosivat 1970-luvun kuluessa alle 500:n. Vuosikymmenen alun öljykriisi seurauksineen verotti työllisten määrää. Etelä-Suomen Osuusteurastamo valmisti Keravalla 1970-luvulla mm. kouluruoka-annoksia ja erikoistui lämminruoka- ja einestehtaaksi.

Kaupan palveluksessa keravalaisia oli vuonna 1970-luvuna alussa 1286 henkeä. Vuosikymmenen puolivälissä vähittäiskauppoja oli paikkakunnalla kaikkiaan 106, joista elintarvikeliikkeitä oli 38. Muissa myytiin sekatavaraa, vaatteita, kenkiä, rautaa, autoja, lääkkeitä tai huonekaluja. Vastaperustetussa kaupungissa avasi ovensa 1971 torin varrelle sijoittunut tavaratalo Centrum. Keravan keskustaan Kauppakaarelle avattiin 1976 K-tavaratalo ja vuosikymmenen lopulla 1979 paikkakunnalle rantautui Anttila-tavaratalo.

Keravan kaupungin koululaitos siirtyi 1976 peruskoulujärjestelmään. Kaupungin kansakoulut sekä yksityiset keskikoulut muuttuivat peruskoulun ala- ja yläasteiksi. Lukiot jatkoivat toimintaansa kunnan koululaitokseen kuuluvana osana. Keravalaisissa kansa-/ peruskouluissa oli oppilaita vuonna 1975 yhteensä 1863. Vuonna 1977 ala-asteen opetusta järjestettiin kuudessa koulussa ja yläasteen kolmessa koulussa. Lukio-opintoja suoritettiin Nikkarin lukiossa ja Keravan lukion iltalinjalla.